sunnuntai 24. helmikuuta 2013

huh huh!

Vapaat oli ja meni. Ei ole muuten tää plikka monena vapaapäivänä rehkiny yhtäpaljon kuin näinä kahtena vapaana tein. Keskiviikkona pääsin kolmelta töistä ja siitä sitten vanhemmille, vaatteiden vaihto ja pirtille. Siellä odotti hiekkakasat pihassa + kottikärryt. Noh ei siinä sitten muuta ku hiekkaa kottareihin ja lasti taloon sisälle, tarkemminsanottuna tupaan. Kyllä niitä kuormia ehdin ensimmäisen jos toisenkin viemään ennenkuin pimeys laskeutui. Torstai kun valkeni, niin alkoi matka kohti vanhempien mökkiä jossa teimme tässä parisen viikkoa sitten puuhommia ja torstaina olis tarkotus tuoda tukit mettistä rannalle, että siitä sitten saadaan ne kuljetettua jäätä pitkin mantereelle. Homma vei torstain ja perjantain. Kroppa huutaa hoosiannaa, mutta iskän, äiten, heron ja mönkiän avulla saatiin ku saatiinkin isot tukit tuotua rantaan ja saatiin ne vielä nättiin pinoonkin iskän kanssa. Kädet ja selkä oli aika lujilla ku ihan käsipelin (naru apuna) nosteltiin tukkeja päällekkäin. Nyt on homma tehty yhdeltä osin. Seuraavaksi sitten onkin vuorossa mantereelle kuljetus, mutta eka pitää taas välillä käydä tekees tuota palkkaduunia, että on pätäkkää millä tehä remppaa (niin ja saa lihakset levätä). Raskasta hommaa oli, mutta todella kivaa =)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Siivousta

Tänään oli sitten vuorossa tuvan siivousta, eli harjasin hiekkalattialta pois puuroskaa, koska sitä ei saa jäädä hiekkaan. Tänään myös otin valokuvia vähän jokapuolelta tupaa, että sitten joskus tulevaisuudessa on mitä katsella ja muistella. Ensimmäiseksi laitan nyt kuvan uudesta kehikosta mikä ympäröi tupaa eli selittämäni valu/lecaharkko/hirsi härpäke



Ja sitten vähän kuvia, miltä näyttää tupa nyt, osa kuvista on otettu ennen siivousta ja osa siivouksen jälkeen, koska iski pimeys keskenkaiken niin kuvista siivouksen jälkeen ei tullu sellasia ku olisin halunnu. Osa kuvista otin aiemmin ku olin saanu nurkan siivottua, mutta osan vasta sitten ku oli jo hämärää. Tänään myös kävi pari kyläläistä "kylässä" ja samalla muistelivat talon elämää edellisten asukkaiden aikaan.

Mutta nyt kuviin

 
Ovien eteen laitettiin muovit jo jokin aika sitten, että lämpö pysyy paremmin tuvassa ja todella hyvin on auttanut viritelmä ja yllättävän helppo on kulkeakkin ovesta.
 

Sekamelska tuvassa ja aluksi oli sellanen olo, että mistä kohtaa mä alan raahaamaan tavaroita ulos ja mitä kenties vielä tarvitaan tuvassa ennen hiekan sisälle kärräämistä.




 Siivottua tupaa. Pikkuhiljaa tulee valmistakin ja kyllä mun iskä on taitava ku tehny tuon "kengityksen" taloon ja voin kertoo että ihan vimpanpäälle tehtyä duunia.
 

 
Viimeviikolla kävin sitten hakees keittiötarjousta ja löysinkin juuri sen värisen keittiön mitä olen himoinnut. Hauskaa piisasi tälläkin reissulla. Tilasin ajan suunnitteluun ja sain sellaisen kuvan, että keittiö piirretään siinä samalla kun katotaan malleja ym. Noh, liikkeeseen päästyäni annoin iskän piirtämän pohjakuvan keittiöstä. Myyjä oli hiljaa ja katsoi kuvaa, hetken kuluttua sanoi, että ei tää ookkaan mikkään pikku keittiö tosiaankaan. Myöhemmin myyjä sanoi, että hän luuli soiton perusteella että tarvitsen tyyliin pikkuisen yksiön keittiönkaapit =D Pahoitteli kovasti, että hän ei millään pysty näin isoa keittiötä suunnittelemaan samantien ja minun pitää ajaa uudelleen. Eilen eli perjantaina sitten soitteli keittiöliikkeestä, että nyt on keittiö piirretty (todella nopeeta toimintaa kuitenkin, ku maanantaina siellä kävin), sovittiin että tulevana maanantaina menen sitten uudestaan liikkeeseen ja näen millaisen keittiön on suunnitellut ja minkä on hinta. Itse olin kyllä suunnitellut jo että mihin tulee hella, liesi, pesualla, astianpesukone ja jääkaappi sekä pakastin, suunnittelijan hommaksi jäi tehdä järkevät kaappijaot ym. Sanoin myös, että hän voi ehdottaa ihan mitä vaan, koska voi olla että hänen ajattelema paikka vaikka astianpesukoneelle on järkevämpi mitä itse ajattelemani. Maanantaita odotan jännityksellä ja innolla sekä myös vähän paniikilla, että mitä oikeasti voi maksaa tämänkokoisen keittiön kaapit. Eka tarjous on suuntaa antava, sitten vain uusia tarjouksia hankkimaan.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Alahirret ne uudistuu

Aika se kuluu nopiaan, tuntuu että ei taho vuorokaudessa tunnit oikein riittää kaikkeen mitä haluis tehä. Tiedän että on vähän turhan harvakseltaan tullu kirjoteltua tänne, mutta koitan parantaa tapani =) Nyt on päivät kuluneet töissä ja vapailla olen ollut vanhempien kanssa tukkimettällä. Ihan itekkin olen moottorisahaa käytellyt, mutta vain puiden karsimiseen ja tukkien tekoon, iskä on puut kaatanu, koska taitaa epäillä mun kaatotaitoja (niitä kannattaakin epäillä). Mut nyt varsinaiseen asiaan eli taloon. Talossa ollaan edetty hurjasti ja nyt näyttää hienolta. Viikonloppuna otan tänne ihan viimäsimmät kuvat, mutta tässä olis nyt kuvia välivaiheesta. Eli alimmat hirret jouduttiin poistaan, koska hirret oli hiekkaa vasten ja tulos oli hirsien huononeminen. Moottorisahalla sahattiin hirsi kerrallaan tai oikeestaan yks hirrenpala kerrallaan pois ja tehtiin uutta tilalle. Kipinät vain lenteli ku hirttä sahasi, kun se kuulemma on imenyt itteensä sitä hiekkaa. Kun hirttä oli poistettu pätkä valettiin lattialle valu joka kuivuttuaan sai lecaharkkoa päälleensä ja kun se oli kuivunut, niin laitettiin sen päälle isoa uutta parrua. Lecaharkkoa laitettiin sen takia, että enää ei puu ole maan kanssa suoraan tekemisessä ja talon tuvan päätyyn tuli kunnon sokkeli. Kuvassa näkyy miten hommaa tehtiin ja miltä näytti ku oli siellä täällä uutta vahvaa rakennetta ja vieressä vanhaa.


 
Kuvissa näkyy kun sisältä näki ulos, eikä tarvinnut muuten kattoa ikkunasta, ihan riitti  ku meni lattiatasoon =D
 
 
Täss myös kuvaa eteisestä ku purettiin rossialattia pois. Yläkuva on ns. parempi pääty, jossa maa pysyy kuivana. Alakuvassa onkin sitten "ongelma" eli ulkoa tulee vesi talon alle ja jää tuohon kalliolle lillumaan. Noh, ongelman ratkaisu on kunnon putkitus pihalle, mutta se ei oo nyt ihan vielä tän päivän asia ja ei tuo vesi ole kuitenkaan päässy rakenteita horjuttaan.
 
 


Ja tarviihan olla myös joku nätti kuva, elikkä kyllä se aurinko on kaunis ku pakkaspäivänä paistaa. Niin ja se on vielä kauniimpaa että tää maisema tulee olemaan mun arkipäivää jossainvaiheessa. Kuva on näet otettu melkein talon rappusilta.

 
Eikä postausta ilman parrakasta apulaista, joka auttaa joka päivä talolla. Hero ei pyöliin muuta...
 
 
...mutta tämä kaveri tulee minun kanssa muuttamaan eli oma kullanmuruni Leevi