sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tuvan muuri ja tulisija


Lokakuu käy loppuaan ja pirtissä edetään. Nyt ollaan sateiden ja kylmän myötä siirrytty sisätiloihin ja kyllä sitä näkyvääkin tulee kokoajan. Alkuviikosta tuli Warma-uuneista josefina leivinuuni/puuliesi minulla ja voin kertoa, että kaksi isoa lavallista todella painavaa tavaraa, mutta kyllä nekin vaan saatiin sisälle tupaan.

 
Yläkuvassa lava nro 2, joka sisälsi ne painavimmat osat, eli puulieden seinät ym rakenteet. Alakuvassa näkyy millaista palapelia pitäisi ruveta pelaamaan, kun päätettiin tehdä niin, että muurataan itse. Alakuvassa on osa uunin tavaroista, toisessa nurkassa mitä ei näy kuvassa on sementit ja muut tykötarpeet hommaan.

 
Ja sitten tuvan muurista. Alakuvan tiiliseinämää kun ei voinut suoraan lähteä maalaamaan kun oli niin epätasainen ja minun silmääni siitä ei olisi tullut tarpeeksi kaunis niin päädyttiin tasoittamaan tiiliseinä.
 
 
Kuvassa näkyy juuri ja juuri tiilisaumaakin keskellä muuria parissa kohtaa, jotka olis näkynyt aina maalikerrosten alta, joten ei käy mulle =D

 
Seuraavissa kuvissa näkyy tasoite joka on laitettu kertaalleen. Kahteen kertaan piti laittaa tasoitetta, että saatiin tarpeeksi sileä ja peittävä kerros. Tiilet kun tuntuvat olevan toiselta reunalta todella sileitä ja kauniita, mutta toiselta reunalta ovat kuperia, ropoisia yms. Onneksi se sileä puoli on veskin puolla, niin siellä pääsen vain maalaamaan suoraan. Halusin vaaleaksi seinän, jotta ei turhaan vie valoa huoneesta.
 

Tässä seinä näyttää vielä aika hurjalta, mutta paljon paljon paremmalta kuin alkuperäinen tiiliseinä kuitenkin ja toinen siloitekerros se vasta tasoittikin kunnolla, mutta siittä ei ole valitettavasti kuvaa, koska kamerasta loppu akku.

 
Ja valmis ihanan valkoinen muuri. Kuva vähän huijaa, koska olen sen ottanut iltamyöhään ja salamalla, mutta ihan puhtaanvalkoinen puolihimmeä seinä on ja alareunassa näkyykin tasanne, mihin pitäisi sitten puuliettä alkaa kokoaamaan.  Maalia jouduin neljä kerrosta laittamaan,että sain peitettyä harmaan. Tuntui että aina vain näkyi harmaata alta, mutta onneksi lopulta ei enää näkynyt.
 
 
Sitten vielä pieni kurkistus tulevaan eli eteisen katon maalaukseen. Inhoan korkeita paikkoja, joten katon maalaus on meikäläisellä  hidasta puuhaa ja hyvin haasteellista, mutta niin ylpeä olen siitä, että pystyin nousemaan tikapuille niin korkealle, että sain aloitettua maalauksen. Tänään kylläkin maalaus loppui sen takia, että eteisessä ei ole valoa ja auringonvali loppui, niin oli liian haastellista maalata kunnollista jälkeä. Tulee kattoonkin aika huima ero kun katsoo puhtaan valkoista ja sitä mitä se oli ennen.
 
 
Joskus kauan kauan sitten on talossani ollut kylmä ja lämmin eteinen, mutta jostain syystä aikojen saatossa eteisten välinen seinä on purettu pois. Nyt päätettiin, että palautetaan kaksi eteistä, koska lämmitys on aika haasteellista noin suuressa eteisessä ja kuten vanhoissa taloissa on erilliset eteiset, tulee nyt olemaan minunkin pirtissä. Poikkeuksen tein kuitenkin eteisten välisessä oviratkaisussa, mutta siitä sitten myöhemmin, kun saan kyseiset ovet paikalleen ja kuvattua tänne, mutta tässä olisi uusi väliseinä.
 
 
Tuo tumma aukko oviaukon vasemmalla puolella on tulevan vessan ikkuna, että saa sinnekkin edes vähän luonnonvaloa. Ikkunan edessä on vielä tervapaperi, joten siksi noin hassun näköinen.

 
 
 
 
 

torstai 10. lokakuuta 2013

Ovi, vähän seinääkin ja yllätys

Nyt on päätyseinäkin siinä mallissa, että kohta voi talvi tulla. Tänävuonna ei maalata enää päätyä, ku ei mikkään enää kuivu, mutta laudoitus saatiin siihen pisteeseen ku oli tavoitekkin ja saatiin sitten myös ikkuna paikalleen. Ja sitten se ihanin juttu, mun tilaama/teettämä ulko-ovi tuli ja pääsi paikalleenkin. Ensimmäistä kertaa mä olen saanut lukita oman talon ulko-oven. Tähän mennessä ulko-oven lukkona on ollut tiiliskivi tai lankku =D


Ikkunan ympärille riitti vielä kesällä maalattuja lautoja, mutta muut laudat odottaa maaliaan kevääseen asti ja tuo yläosa korjataan kanssa keväällä. Voi olla että jo talvella yläkerran ikkuna korjataan kuntoon, mutta ei sillä vielä sellainen hoppu, ku ei yläkerras kerran vielä sen ihmeempiä tehä ja kylmää tilaa on muutenkin.

 
Laitoin muistin virkistykseksi kuvan ovesta ostopäivänä, jossa näköjään näkyy tuo entinen lukkosysteemikin (tiiliskivi) Kuvassa näkyy ovi silloin ja alempana on uusi ovi, joka ei kyllä paljoa eroa peileiltään ja kooltaan vanhaan. Uusi ovikin on tehty puusepällä ja on täyttä puuta.
 
 
 
Tsadaa......mun hieno ulko-ovi. Oven yläpuolla olevasta lasista puuttuu vielä noi ikkunan eteen tulevat "listat" ja sitten tietty puuttuu vielä koristeet oven vierestä ja ylhäältä. Samanlaiset tulee koristeet ovenkin ympärille kuin on akkunoidenkin ympärillä.

 
Keväällä pitää vielä kertaalleen maalata ovi jolloin tulee se viimeinen pinta.
 
 
Ja sitten yllätyksen vuoro =)
 
Kauan kauan sitten päätin, että pakko talolle on saada kunnon hiirikissa ku ei tuo Leevi oikein tajua hiirten perään. Haaveena oli oranssi kolli ja tiesin nimenkin jo valmiiksi. Noh, kesäkuun lopussa minulle tuli multimediaviesti, jossa oli todella söpö oranssi kissavauva. Siitä hetkestä tiesin, että tässä on mun Oskari, oli se sitten tyttö tai poika. Oskari muutti n. 2 viikkoa sitten minun ja Leevin seuraan tänne vanhempien luokse, ku ei vielä sinne pirttiin olla kerta päästy. Onneksi ratkaisut menivät näin, koska nyt on Oskari tottunut todella hyvin koiraan ja muihin kissoihin, eli taaskin meni juttu oikein mukavasti. Leevi leikkii vielä vanhanakin vauhdikkaasti Oskarin kanssa ja Herosta on tullut Oskarin yksi parhaimmista kavereista. Vauhdikas vaavi, mutta onneksi kiltti ja ah niin suloinen.
 

 

                                     Minun kultapojut sulassa sovussa samassa tolpassa <3