sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Pihamaalla

Pikkuhiljaa alkaa pihakin muodostumaan, mutta paljon on vielä kesken. Osa maista on raivattu ryteikön keskelle ja ryteikkö otetaan sitten jossainvaiheessa käsittelyyn. Kasvimaan päätin sitten tehdä raunioon joka on pihapiirissä. Rauniosta kaadettiin lopputalvesta puut pois ja yksi osa kaivettiin tyhjäksi, tulevaisuudessa olisi muutkin raunion osat tarkoitus tyhjentää ja ottaa hyötykäyttöön. Kasvimaana tuo paikka on mitä paras, koska pohjana on kallio, jolloin ei ihan valtavasti pääse noita rikkakasveja kasvamaan, mutta kyllä niitä kuitenkin jonkin verran puskee mullasta ylös.

Kasvimaani =) Kasvamassa on tällä hetkellä erilaisia tomaatteja, erilaisia paprikoita, kolmea eri lajia porkkanaa, sipulia, punajuurta, tilliä, salaattia, papua, hernettä, sitruunakurkkua, avomaankurkkua, kesäkurpitsaa sekä melonia. Toisaalla kasvaa isossa ruukussa vielä pensaspaprikaa ja erilaisia chilejä.



Mansikkamaa on raivattu keskelle viidakkoa. Mansikoiden lisäksi täällä kasvaa erilaisia herukoita sekä kolmea eriä lajia raparperiä. Nyt olen jo päässyt maistamaan oman maan mansikkaa ja kyl se vaan niin makoisaa on.



Olen myös pitkään jo himoinnut pensasmustikkaa ja tänävuonna sitten päätin ostaa kaksi tainta, koska tarvitaan kaksi pölytyksen takia. Oli sopivasti vielä oikeanlainen maakin heitä varten. Saa nyt sitten nähdä millaista satoa tulevaisuudessa tuottavat. Tänävuonna tulee olemaan vielä hyvin heikko sato, mutta jos edes yhden sais maistiaisiks.



Viimevuonna tehty kivikasa on alkanut kukoistaa, mutta ei vielä tänäkään vuonna tule nuppuja näköjään pioniin. Jossain taisi ollakkin, että pari vuotta menee siihen, että alkaa kukkia. 

Tämän kukan nimeä en muista, mutta sen muistan, kun mulle sanoivat taimitarhalla, että tämän voi saada uudelleen kukkimaan, jos saa talven yli säilymään hengissä. Hienosti kasvi talvehti ja komiasti kukkii, on kukkinut jo kesäkuun alusta lähtien.


Aurinkoisen päivän kunniaksi pääsi lepotuoli pihamaalle. Tätä nurmea kun katsoo, niin himo toisen palan tekoon on suuri, mutta ihan vielä sitä ei voi tehdä, koska pitää kaivurilla vielä ajella siinäkohtaa pihaa.

Tontilta löydettyjä "aarteita" ja se iki ihana pelargonia.


Ei sitten millään tule tämänkään luonnonkasvin nimi mieleen, mutta tässä vaatimattomassa
kukassa on tuoksu mitä huumaavin. Näitä kasvaa tontilla siellä täällä ja saavat kasvaakkin, koska yksi kukka maljakossa tuo sisälle jo niin huumaavan tuoksun.


Pihamaalta ei ole pahemmin löytynyt mitään ns. jalostettua kukkaa, muuta kuin nämä valkoiset akillejat sekä liljat ja keväällä kukkivat iirikset. Mitään ei ole paljon, mutta on edes jotain vanhaa. 



 Raunioiden toista osaa raivattiin myös, mutta ei tyhjennetty vanhasta mullasta ja onneksi ei tyhjennetty, kun nyt sieltä on putkahtanut tämän värinen akilleja ylös. Eli kyllä täällä on kukkiakin ollut, mutta kun heinä ja koiranputki on vallannut kaiken, niin ei ole enää nämä jalokasvit päässyt kasvamaan. Saapi nähdä mitä kaikkea vielä löytyy, kun pikkuhiljaa raivataan heinikkoa ja koiranputkea pois.




lauantai 27. kesäkuuta 2015

Haaste!

Kaikkea hyvää blogin pitäjä haastoi minut esittelemään kolme lukemaani mielenkiintoista blogia. Samalla haastan näiden blogien pitäjät haasteeseen. Ei ollut mikään helppo tehtävä ja täten laitoinkin neljä blogia, mutta yksi ei saa haastetta, koska itse antoivat tämän haasteen minulle =)

1.  Reetan koti (http://reetankoti.blogspot.com/)
Nuori nainen, joka tekee kaikkia ihania juttuja pihalla ja aina vaan opettelee ihania uusia asioita ja on niin taitava käsistään käsitöidenkin suhteen  =)

2.Harmaa torppa (http://www.harmaatorppa.fi/)
Toinen nuori nainen, joka on hypännyt melkeinpä tuntemattomaan ja vaihtoi moottoripyörän maasturiin. Ihania eläimiä tilalla ja aina uusia ideoita mielessä...suorastaan kadehdittavaa tekemisen intoa =)

3. Kaupunkilaistyttö muutti maalle (http://kaupunkilaistyttomaalla.blogspot.com/)
Kolmas nuori nainen, jonka piha on niin kaunis ja aina vaan lisää tulee kauniita istutuksia ja kukkia. Itsellä mopo karkaa aina kasvien suhteen käsistä, niin on ihanaa kun niin käy myös muille.

4. Kaikkea hyvää (http://kaikenhyvankivimaki.blogspot.com/)
Tämä blogi minut haastoi, mutta oli ihan pakko lisätä tämä listaani. Tämä blogi on niin kauniisti kirjoitettu ja löytyy paljon kuvia sekä sisältä että ulkoa. Tässä blogissa on ruvettu kanssa sellaiseen projektiin, mihin ei ihan kaikki vapaaehtoisesti lähtisi. (Saat osallistua uudelleenkin jos haluat)

Jättimäinen kotilo

Pihalle saapui suorastaan jättimäinen kotilo, joka odottaa pääsyä maanalle. Mun mielestä kotilo on juuri oiva sana kyseiselle säiliölle, mutta suurinosa taitaa kuitenkin kutsua sitä paskasäiliöksi tai kauniisti sanottuna lokasäiliö. Nyt on sitten aloitettu tekemään kaivantoa ja säiliölle paikkaa, että minä saisin vihdoinkin sisävessan itselleni ja sitä kautta myös sitten saadaan sisälle vesi kulkemaan, kun on reitti uloskin.

Kotilo kuljetettiin kaivurin avulla tienhaarasta omaan monttuunsa, johon oli valmiiksi tehty "peti" säiliölle


Näyttää musta ihan oikeesti jättikotilolta =D


Hero sai olla kuvan mittasuhde, koska tuosta näkee, että ei ihan mikkään pikkanen hökötys.



Salaojaputki vedetty kotilon ympärille, josko se sitten pysyis tulevaisuudessa kuopassaan. Kotilon päälle tulee vielä ankkurointiverkko yms, mutta nyt mennään tässä vaiheessa.


Iskä on tarkka tekemisissään ja useasti sanookin, että se mitä tehdään niin se tehdään kunnolla tai sitten jätetään tekemättä eli kotilo on täydellisesti vaaterissa.


Sitten vielä pieni kurkistus pihaan. Tältä näytti viikon alussa, kun ensimmäisen nurmikon leikkuu oli suoritettu. Reunoja pitää vielä putsata ja keksiä jotain, että pääsee ruohonleikkurilla lähelle. Seuraava etappi onkin sitten toisen palasen laittaminen nurmelle.


Tuntuu, että ei aika riitä ihan kaikkeaan, joten yksi kukkamaa on vielä ihan ilman kasvejaan, mutta täytyypi käydä äiten kukkamaassa "varkaissa" niin saa tuonkin maan äkkiä kauniiksi =)


Vanha talo, niin pakko niitä pelargoneja on löytyä. Olen myös hyötykäyttänyt kaikki vanhat emalikattilat pihalla, Suojaruukkuna rikkinäinen emalikattila on mitä paras ja musta vielä kauniskin. Onneksi edellinen asukas on säästänyt ihan kaiken =D