torstai 28. marraskuuta 2013

Olipa kerran rossilattia...ja yhä on puuliesi =)

Lämpimästä eteisestä ja salin eteisestä otettiin nyt sitten rossilattia pois kokonaan, koska ei vanhaa lattiaa voinut jättää paikalleen, koska se oli paikoitellen kulunut melkein puhki. Hiiret olis päässyt tulemaan rossilattian päälle ihan liian helposti jos vanhat laudat olis jättänyt paikalleen.

Haaveena oli, että olisin saanut niistä isoista rossilattian lankuista itsellen pöydän, sellaisen ison ruokapöydän, mutta ei niin ei. Ensinnäkin niitä jumalattoman pitkiä lautoja ei saanut millään tavalla täysmittaisena pois. Laudat menivät lämpimästä eteisestä, salin eteiseen ja pituutta tuli ihan kivasti. Lankut ovat todella leveitä, mutta niitä oli kaiverrettu niin paljon tukipuide kohdalta, että ei jäänyt oikein muuta vaihtoehtoa kuin katkaista moottorisahalla lankut.

Pöytää en tule kyseisistä lankuista saamaan, koska ne oli niin kulunut ja huonossa kunnossa, mutta en mä niitä vielä raskinut polttopuiksi sahata. Voin kertoa että selkä huuta hoosiannaa taas vaihteeksi, mutta komiat lankut on kannettu pihattoon odottamaan uusiokäyttöä. Kyllä mä niistä jotain kekkaan kuhan aikani mietin =)

Kuvissa näkyy paikallaan olevat rossilankut ja lankkujen päässä näkyy komea kivikasa joka tukee kait seinän takana olevia takkoja tai jotain.
 


 
Nyt sitten onkin kuvat, joissa lankut ovat saaneet lähteä. Hiekka ja kalliota + iso läjä vanhoja kenkiä ja lasinsiruja. En kyllä vielä oo kekannu, et miks vanhojen talojen pihoissa on aina lasinsiruja ihan hirveesti, talon alla ne vielä jotenkin tajuaa, ku niillä on estetty hiiriä ja rottia tulemasta talon alta taloon sisään.




 
Tässä on lankut läjässä. Ensin kannoin puoleenväliin pihaa ja siittä sitten kun kaikki saatiin talosta ulos niin sitten jatkui lankkujen matka pihattoon sateensuojaan. Voin kertoo, että nuo lankut paino ihan järkyttävän paljon vaiks olivat askelista kuluneet.
 



Sitten mun ihana puuliesi. Nyt on koko komeus valmis ja kuivatus hyvällä mallilla. Tänään saatiin laitettua päällilevy paikalleen ja seuraavaksi se pitää sian ihralla käsitellä, että pysyy hyvänä. Onneks vanhemmille on tulossa possu paloitteluun, niin siitä saan sianrasvaa ja aitoa sellaista.

Olen kyllä todella tyytyvänen puulieden ulkonäköön ja kuinka hienosti iskä sen kokosi, vaikka aikamoinen palapeli oli.



1 kommentti:

  1. Onpas sulla taitava iskä! Melkoinen urakka teillä on, kiva seurailla miten edistyy :)

    VastaaPoista