sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kevät tullut!

Onpas aika vierähtänyt...melkeinpä kuukausi viimekertaisesta kirjoituksesta. Tuntuu että vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen ja ensisijalla on tietenkin pirttini mun, sit työpaikka ja valitettavasti tämä blogi ei pääse edes vielä kolmoseksikaan, mutta ei anneta sen häiritä koska tapahtunut on paljon. Suurin tapahtuma on ehkä se, että enää ei ole maa jäässä eikä ole kylmä, vaan on tullut puihin lehdet ja maa vihertää. Mutta aloitetaan tuon huhtikuun tapahtumista...

Nyt on tukit muuttunu laudaksi ja pattinkiksi. Nämä on niitä ripoja, mitä jäi ns. ylitse puusta. Meillä nämäkin pilkotaan, kuivataan ja sitten puuvajaan. Talvella ne päätyvät sieltä sitten takkaan.



Tässä on sitten alettu pinomaan valmista tavaraa kasaan. Laitettiin samanlaiset lankut ja pattinkit omiin pinoihin, et on sitten helpompi hakea ku ei tarvi koko läjää purkaa.


 
Pino senkun kasvaa vaan.

 
Nyt on sitten jo laittettu säkkejä missä hiekkaa sisällä puiden painoksi, ettei lähde puut kiertymään ja vääntymään. Todella nopeaa pitää tehdä pinoaminen ja painojen laitto. Meillä sahattiin puut, seuraavana päivänä pinottiin ja painot laittettin. Näytti silti siltä, että puut alkavat jo kiertymään vaikka näinkin nopea aikataulu oli meillä. Säkkejä tuli tiheään ja paljon vaiks tässä kuvassa näkyy vaan pari hassua.

 
Eteisen alimmaiset puut meni myös vaihtoon, koska ne oli ihan pehut. Tässä olis jo uutta puuta kivijalan päällä. Kuvassa näkyy myös vilaus putkesta =)
 
 
Oonpas osannut ottaa hassusta kuvakulmasta kuvan.


Tässä olis samat uudet puut, mutta nyt ulkoapäin. Maassa näyttää olevan sitä puuta mikä otettiin pois ja ei ollut muuten tiukassa ku ihan pöllyssä ku pois otettiin.

 
Jee, putkia tulee ulos talosta. Kävi vähän kaivurikin kylässä ja teki kunnon kaivannon, mihin nyt sit laitettu jo viemäriputkia. On tuon ojan päässä se säiliönkin paikka. Osa putkista on niitä mitä jo olikin laitettu, mutta kun homma on kesken jäänyt niin tarvii jatkaa ja vähän myös korjata, että tulee toimiva juttu.

 
Välillä vähän kuvaa myös hommasta joka pitäs aloittaa. Ei oo sitten kukaan viittiny siivota navettaa sen jälkeen ku sieltä on elukat lähteneet. Noh, minä sitten päätin alottaa homman yhtenä sateisena päivänä. Tästä lähettiin ja valmiskuvaa ei oo vielä ku, sade kesti vain hetken ja homma oottaa uutta sadetta, että tulis valmiiks =D
 
 
 
jaahas, ny alko blogi sekoileen eli tämä tässä tällä kertaa =D
 

2 kommenttia:

  1. Mitäs eläimiä tänne tulee tulevaisuudessa ;) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kaks kissaa jotka muuttaa asumaan pirtille, mutta navettaan olis tarkotus ottaa kanoja, jotka sais kotkotella sisällä sekä ulkona, ku navetan sivussa on myös ovia sellasiin pikkuhuoneisiin. Ainut mikä on vielä kyssäri, on nuo rotat. Rottia tulee useesti, ku on ruokaa maassa ja mä vihaan rottia ylikaiken. Muita maatilan elukoita ei ole tulossa näillänäkymin ku en mä kykene syömään oman pihan kavereita, ku mä pakkaan kiintymään ihan liikaa niihinkin jotka pitäs pataan tunkee.

      Poista