lauantai 1. helmikuuta 2014

Viimeinkin!

Kauan olen odottanut, että saadaan asentaa eteisten väliin pariovi. Joskus kauan kauan sitten on taloissa ollut kylmäeteinen ja lämmineteinen. Minun pirtistäni on aikojen saatossa hävinnyt eteisten välinen ovi, mutta nyt päätimme sellaisen laittaa takaisin. Laitilassa on ovifirma josta löysin sellaisen parioven mitä olen haaveillut.

Viimeinkin tuli se aika, että saatiin ovi paikalleen. Iskä oli oven laittanut paikalleen minun työpäivän aikana ja ei mitään asiasta hiiskunut. Ehtoosti ku mentiin käymään pirtillä, niin hyvä etten silmilleni mennyt ku ulko-ovesta astuin sisään,  ku unohdin kattoa jalkoihini ku jäin tuijottaan ihastuksissani uutta ovea. Nyt kuvia ihanasta väliovesta.

Ensimmäinen kuva on sisältä ulospäin. Vähän on lattiat vielä vaiheessa, mutta ei se menoa haittaa kun mulla on ihanat uudet pariovet =)

 
Tästä eteenpäin kuvat ovatkin sitten kylmästä eteisestä otettuna ja tälläkin puolla ovia on lattiat vielä vaiheessa =D


                                           Tottakai itse päätarkastaja tuli kuvaan mukaan =)


Hero päätti katsoa miten laasermitta toimii. Maailman paras apulainen. On muuten aina valmis lähtemään ihan mihin vaan ja aina iloinen apulainen.


5 kommenttia:

  1. Eikö olekkin ihanaa kun oman työpäivän aikan, ihan kuin varkain, on jotain näkyvää saatu aikaan? Isät on kyllä parhaita! Blogissani on sinulle pieni haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on ihana tunne kun jotain suurta on tullut pirtillä työpäivän aikana ja se iskän ilme, kun saa sen näyttää =) Juuh ja mulle on suurta jopa pariovet, koska nyt vasta on kunnolla päästy purkuvaiheesta rakentamiseen =D Iskät on kyllä parhainta, se on Reetta ihan totta. Kiitos haasteesta, täytyypi vastailla siihen.

      Poista
  2. Onpa toden totta upeat ovet! Hienoa, kun taloissa on eri lämpöisiä tiloja. Minä haaveilen puolilämpimästä kuistista, jossa voisin talvettaa sitruuna- ja laakeripuuta, rosmariinia ynnä muita. Ehkä joskus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuo kylmäkuisti on vielä vähän vaiheessa. Tarkoitus on laittaa eristeet ulko- ja sisäseinien väliin, ku siel ei oo koskaan ollu mitään eristettä ja siks on nyt niin peevelin viilee paikka. Hauskuus vaan tulee siinä, ku laitan sinne ekovillaa ja ihan aattelin sen iskän kanssa jotenkin sinne seinien väliin änkee ku siin on vähnä säätämistä niin pitää ite laittaa. Haaveena olis mullakin, että kuisti olis puollämmin, missä vois naulakko olla ja sitten vois siinä talvehdittaa kasveja. Kuisti ku on ihanteellinen keväisin kasveille, ku se on niin valoisa ja aikaisin alkaa jo olemaan hyvin lämminkin. Ennenvanhaan on ollu aika jännä tyyli, ku on eteiseen rakennettu laudasta seinät, mutta ei ole mitään eristettä sinne väliin laitettu, ku ei lauta oo kuitenkaan sellanen eristäjä kuin hirsi. Tietty ennenvanhaan kuisti on ollut "jääkaappi" talvisin ja nykyään tarkoitus on erilainen tai ainakin mulla on =)

      Poista