sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Vihdoinkin!

Nyt on sitten se päivä tullut, kun minä aloin kantamaan tupaan pöytää. Aluksi päätin, että odotan niinkauan, että tupa on täysin laitettu ja sit rupean viemään tavaroita sinne, mutta toisin kävi. Vielä puuttuu osa kattolistoista ja parit jalkalistat niin ja kaappien koristelistat, mutta ei se menoa haittaa. Nyt on tuvassa sähköt ja kylmälaitteet päällä. Pakastimessa on jopa mansikoita, kun kävin lauantaina niitä noukkimassa n.10 litraa äiten kanssa.

Ihan ensimmäinen huonekaluostos pirttiin oli tuvan ruokapöytä. Halusin vanhan ja löysinkin osto-ja myyntiliikkeestä vanhan lattialankuista tehdyn pöydän ja en sitten sitä voinut vastustaa. Tuoleja ei kuulunut kauppaan ja en vielä ole löytänyt sellaisia tuoleja kuin haluan, niin vanhat ruokapöydän tuolini saavat nyt kelvata. Nyt on huutokaupasta ostetut matot myös lattiassa ja nyt näyttää siis tältä...





Nyt on myös laitettu hella toimintakuntoon ja paikalleen. Nyt rupeaa ihan oikeasti näkymään se muuttopäivä =) Hellat halusin vierekkäin, kun jossainvaiheessa tulee vanhanajan huuva, niin se kattaa sitten kummatkin hellat. Vähän on puuliesi vielä iskän työkalujen peitossa, mutta ei tämän olekkaan tarkoitus olla se viimeistelty viimeinen kuva.


Viimeksi laitettiin laatoojen päälle valkoiset pistorasiat ja ne minusta hyppäsi ihan liikaa silmille, joten iskä vähän soitteli niin sitten saatiin tilattua tumman harmaat rasiat, jotka on muuten saman merkkiset ja samanmalliset eli riitti, kun vaihtoi rasian päällisen. Nyt rasiat häviävät seinään ja minä hyvin tyytyväinen =D



Lopuksi vielä pari kuvaa pihalta. Vaikka piha on hyrskyn myrskyn, niin pakko oli alkukesästä laittaa pelargoneja ruukkuihin ja piristämään pihaa. Nyt minun minialut ovat jo komeita kukkia.









3 kommenttia:

  1. Ai että, kylläpä näyttää tupa kutsuvalta ja kauniilta. Tilaa on, vaikka laittaa tanssit pystyyn :) Tsemppiä vielä loppuvalmisteluihin.

    VastaaPoista
  2. Oli ihan pakko tulla taas kattomaan kuinka sinun urakka edistyy. Aivan ihana pirtti. Kyllä tuolla kepaa emännöidä.
    (ensimmäinen viesti tais mennä pittitaivaaseen)

    VastaaPoista