sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Yllätysten hirsiseinä!

Kuten jo aiemmin totesin, niin tarkoitus oli makuukammarien välinen seinä purkaa, mutta kun aikani asiaa pähkäilin jäi seinä ja päätin vielä,  että seinä jää hirrelle. Noh nupinnauolojen ja tapettien jämien poistaessa tuli vastaan jotain, mitä ollaan haettu enemmän kuin paljon. Äiti oli löytäjänä, kun autteli seinän puhdistamisessa. Hirsiseinästä löytyi vuosiluku joka oli luultavasti veitsellä tms. siihen kaiverrettu. Jos seinää ei olisi alettu putsaamaan, ei olisi vuosilukua koskaan löytynyt, koska nytkin meinasi jäädä huomaamatta. Vihdoinkin yksi talossa oleva vuosiluku. Papereiden mukaan talo on vielä vanhempi, mutta olisiko tuo sitten jonkin jatkeen vuosiluku tms, ei voi tietää. Ihan varmoja ei olla luvusta, mutta vaihtoehdot ovat 1895 tai 1875.

Oli pakko laittaa teippiä vuosiluvun ympärille, kun muuten joka kerta saisi etsiä lukua, kun se häviää enemmän kuin hyvin tuohon seinään.



Nyt on alkanut nupinnaulojen viimeisten rivien nypintä. Osa nauloista katkesi, kun yritin saada niitä pois, jolloin sitten vasara humahti niin, että naula meni näkymättömiin =D




Vielä ei ole seinä täysin valmis, mutta nyt ollaan jo hyvästi voiton puolella. Vielä viimeiset naulat ja hirsien imurointi/pyyhintä. Hirsien väliin tullaan jättämään vanhaa sammalta yms, koska minua ne ei haittaa ja onhan niilläkin se oma tarkoituksensa. Yhdessä kohtaa seinää on paljon vaaleampi kohta, mutta se saa olla, koska aika senkin tummentaa, niin ja näkyy seinässä yhä vanhan takan paikka, mutta sekin kuuluu asiaan. Laikukasta, mutta ihanan ikivanhaa.

Voin muuten kertoa, että on pikkasen haastavaa sisustaa näin pientä huonetta, kun sänky on se 160cm levee eli vie todella ison osan huoneesta, mutta sopu kaiketi sijaa antaa, jopa huonekaluissa =D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti