keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kotilo piilossa ja maisemointi menossa

Tosiaan tuossa ennen jo kerroin kotilosta (paskasäiliö) ja sen laittamisesta. Nyt on päästy siihen vaiheeseen, että kotilo on piilossa tarvittavien härpäkkeiden kanssa. Nyt on alkanut maisemointi. Koska kotilon kaivannosta tuli isoja kiviä paljon esille ja jotain niille pitää tehdä, niin ne pääsivät sitten esille kaivannon ympärille. Vielä on maisemointi kesken, mutta selvä visio on miltä se tulee tulevaisuudessa näyttämään. Suoraan kotilon yläpuolelle tulee puskaa ja sivuille kukkaa sekä haketta ylpäpuolelle ja sivuille, koska siellä pitää päästä kulkemaan, niin hyvin simppelillä mennään. muuten yläpuolelle tulee nurmikkoa ja alapuolelle tulee sepelitie, koska kotilon luokse pitää päästä isolla autolla ja tulevaisuudessa puiden sahaus/kuivaus tulee tapahtumaan pihaton takana isolla kalliolla, joten siihenkin tarvitaan tie.

                                        Kaivantoalue näytti vielä kuukausi sitten tältä



 Sama alue, mutta vähän eri kulmasta kuvattuna tänään. Seuraava projektikin näykyy kuvassa. Tämä projekti on talon päädyn tekeminen valmiiksi ja ikkunan vaihto. Uusi ikkuna sekä karmit on jo maalauksessa varastossa. Kummatkin päätyikkunat on teetetty puusepällä mittojen mukaan. Kivien yläpuolelle olen ajatellut laittaa kiipeävää kasvia, joka peittää alleen tuon nousun ja kaivojen kannet ym saavat jotain puskaa ympärilleen, että eivät näy niin hyvin, mutta kuitenkin niin, että säiliöt on helppo tyhjentää.


Nyt kun katsoo talon päädystä maisemaa, on se niin avara, kun ei enää ole kaikenlaisia kaivantoja ja ojia sekä puskaa.


Pintamulta on omalta tontilta löydettyä hienoa multaa. Täällä kun on kaikenlaisia isoja kasoja, jotkut kasat ovat kiveä, toiset taas kaikenmaailman lautaa ja pelliä mullalla peitettynä ja iloksi löytyi niitäkin kasoja, jotka olivat maatunutta lantaa eli mitä parasta multaa.

 Kuvassa näkyy taustalla nuo nokkosten peittämät kasat. Nuo kasavat ovat nyt melkein kokonaan poissa ja niiden multa käytetty hyödyksi. Avartui pihakin todella paljon, kun tuollaiset "vuoret" häviävät.


Nyt näyttää sama alue tältä. Vielä on vähän ostomultaa käyttämättä, mutta kyllä sekin kohta on hävinnyt pihapiiriin ja taas yksi kasa poissa.




Taloni katto

Ostettuani tämän talon oli sen katolla vanhan piipun paikka auki, joka oli peitetty pressulla. Katto on todella vanha ja tiesimme, että naapurikylässä on yhä ihminen joka osaa korjata katon oikealla tavalla. Tämän kyseisen katontekijän isä on joskus tehnyt taloni katon ja nyt sitten saimme katontekijän pojan korjaamaan umpeen vanhan piipunpaikan. On se hienoa katsoa kun ihminen osaa työnsä ja tekee vielä vanhoilla työkaluilla pellien taivutukset ym. Tämä katontekijän poika on itsekkin jo yli 60v, mutta ketterästi kulki katollani joka on todella korkea ja jyrkkä.

                                Katto ja sen pressulla peitetty piipunpaikka marraskuussa 2012


Katto nyt 5.8.2015. Niin paljon hienompi on nyt katto ja ei tarvitse pitää muuten enää ämpäriä vintillä pressuhökötyksen alla =D




sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Unelmasta totta.

Itselläni on aina ollut kissoja ja koiria, mutta ikinä ei tullut mieleen ottaa koiraa kerrostaloon ja nyt on ollutkin haaveena saada oma hauva, mutta ei sitä voinut ottaa kaiken kaaoksen keskelle. Suurin unelmani on ollut tämä oma taloni ja toiseksi suurin unelma/haave on ollut oma koira. Kaikella on aina aikansa ja nyt sitten tuli koirahaaveenkin aika muuttua todeksi.

Viimevuoden lopulla otettiin vanhempiini yhteyttä, että olisiko mahdollista saada käyttää Heroa (vanhempien koiraa) pentujen tekoon. Nyt kaikkien vaiheiden jälkeen oli perjantaina se aika, että menin äitini kanssa hakemaan itselleni koiravauvan joka on Heron poika.

Pojan kutsumanimeksi tuli Aapo ja nyt hän on minun talon vahtikoira =) Vielä on pieni vahti, mutta kyllä hänestä iso vielä kasvaa.

Nyt on vain pakko todeta, että unelmista tulee totta, ennemmin tai myöhemmin




maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kiviä, kiviä ja taas kiviä

Toisilla ongelmana pihalla kaikenmaailman roskat ja jätökset, mulla on ongelmana kivet. Tässä pihapiirissä riittää kiviä, pieniä, isoja sekä valtavia, mutta yhtenäistä on, että niitä on tuhottoman paljon. Osa kivistä on niin suuria, että ei niitä siirrellä kauheasti mihinkään, joten sitten pitää keksiä niille jotain. Kaikki kukkamaat on tehty kivireunuksilla ja jopa yksi kiviaidan alkukin jo löytyy pihalta. Seuraavaksi sitten tulee kivikuja luultavammin. Lokasäiliölle kun tarvii tehdä isolla autolla mentävä reitti ja se ei valitettavasi voi olla nurmikkopohjainen, koska märällä kelillä ei loka-auto pääse sitten pois sieltä, niin pakko on tehdä oikein tie. Tie pohjaksi olen ajatellut pienirakeista sepeliä ja koska lokakaivannosta on tullut vaihteeksi enemmän ja vähemmän kiviä, niin aattelin, että reunustetaan sitten niillä kivillä tuo nurmikon keskellä menevä "tie". Onneksi vielä ei ole tuon reitin tekeminen ajankohtaista, koska se tulee venyttämään taas kaikkien selkiä vaikka apuna on myös kaivuri. Viimevuonna tein keväällä jöriinimaan, mutta se muuttui syksyllä liljamaaksi, niin tänävuonna sitten piti tehdä uusi jöriinimaa. Yllättävää että sekin maa on reunustettu kivillä, mutta tälläkertaa oikein kunnon kokosilla kivillä. Jöriinimaahan ei tule muita kasveja, koska se jöriinit pitää nostaa syksyllä ylös, niin se olisi aika hankalaa jos kauheasti kasvaisi muitakin kasveja kyseisessä maassa ja mulla kun noita jöriinin juurakkoja on monta niin se tekee nostosta aina haastavan, paitsi jos on vain heille tarkoittettu ihan oma maa.

Tässä olisi eka vähän kuvia pelkästään lokakaivannosta esiintulleita kiviä.




"pikkukivistä" tuli jöriinimaan reunat ja nyt ovat jöriinit niin, että kun ajelee talolle näkyvät ne jo tuloreitille ja tulevaisuudessa näkyvät vielä paremmin, kun viidakko niiden takaa saadaan pois ja edestä menee soratie lokasäiliölle ja pihaton taa kalliolle. Jöriinimaan vieressä on vaahtera joka siirrettiin tuon kokoisena vanhempien pihalta pois, kun siellä kasvoi kiinni kiviaidassa. Vielä tuo istutusalue näyttää vähän kolkolta, mutta kun saadaan ympäristö kuntoon, niin sitten pääsee sekin kunnolla loistoonsa.



Jöriinimaan takana kasvaa valtoimenaan kurjenkelloja ja ne tulevaisuudessa saakin kasvaa, ympäristö siittäkin vain siistitään. Itse pidän ihan valtavasti luonnonkukista ja niitä haluan varjella niinpaljon kun vain voin.


Viime vuonna istutin ihka ensimmäisen puun tontilleni ja se on kirsikkapuu. Keväällä kukki kauniisti, mutta en odottanut että ekana vuonna tekisi satoa, mutta toisin kävi. Kaksi kirsikkaa on tulossa maisteltavaksi =)




sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Pihamaalla

Pikkuhiljaa alkaa pihakin muodostumaan, mutta paljon on vielä kesken. Osa maista on raivattu ryteikön keskelle ja ryteikkö otetaan sitten jossainvaiheessa käsittelyyn. Kasvimaan päätin sitten tehdä raunioon joka on pihapiirissä. Rauniosta kaadettiin lopputalvesta puut pois ja yksi osa kaivettiin tyhjäksi, tulevaisuudessa olisi muutkin raunion osat tarkoitus tyhjentää ja ottaa hyötykäyttöön. Kasvimaana tuo paikka on mitä paras, koska pohjana on kallio, jolloin ei ihan valtavasti pääse noita rikkakasveja kasvamaan, mutta kyllä niitä kuitenkin jonkin verran puskee mullasta ylös.

Kasvimaani =) Kasvamassa on tällä hetkellä erilaisia tomaatteja, erilaisia paprikoita, kolmea eri lajia porkkanaa, sipulia, punajuurta, tilliä, salaattia, papua, hernettä, sitruunakurkkua, avomaankurkkua, kesäkurpitsaa sekä melonia. Toisaalla kasvaa isossa ruukussa vielä pensaspaprikaa ja erilaisia chilejä.



Mansikkamaa on raivattu keskelle viidakkoa. Mansikoiden lisäksi täällä kasvaa erilaisia herukoita sekä kolmea eriä lajia raparperiä. Nyt olen jo päässyt maistamaan oman maan mansikkaa ja kyl se vaan niin makoisaa on.



Olen myös pitkään jo himoinnut pensasmustikkaa ja tänävuonna sitten päätin ostaa kaksi tainta, koska tarvitaan kaksi pölytyksen takia. Oli sopivasti vielä oikeanlainen maakin heitä varten. Saa nyt sitten nähdä millaista satoa tulevaisuudessa tuottavat. Tänävuonna tulee olemaan vielä hyvin heikko sato, mutta jos edes yhden sais maistiaisiks.



Viimevuonna tehty kivikasa on alkanut kukoistaa, mutta ei vielä tänäkään vuonna tule nuppuja näköjään pioniin. Jossain taisi ollakkin, että pari vuotta menee siihen, että alkaa kukkia. 

Tämän kukan nimeä en muista, mutta sen muistan, kun mulle sanoivat taimitarhalla, että tämän voi saada uudelleen kukkimaan, jos saa talven yli säilymään hengissä. Hienosti kasvi talvehti ja komiasti kukkii, on kukkinut jo kesäkuun alusta lähtien.


Aurinkoisen päivän kunniaksi pääsi lepotuoli pihamaalle. Tätä nurmea kun katsoo, niin himo toisen palan tekoon on suuri, mutta ihan vielä sitä ei voi tehdä, koska pitää kaivurilla vielä ajella siinäkohtaa pihaa.

Tontilta löydettyjä "aarteita" ja se iki ihana pelargonia.


Ei sitten millään tule tämänkään luonnonkasvin nimi mieleen, mutta tässä vaatimattomassa
kukassa on tuoksu mitä huumaavin. Näitä kasvaa tontilla siellä täällä ja saavat kasvaakkin, koska yksi kukka maljakossa tuo sisälle jo niin huumaavan tuoksun.


Pihamaalta ei ole pahemmin löytynyt mitään ns. jalostettua kukkaa, muuta kuin nämä valkoiset akillejat sekä liljat ja keväällä kukkivat iirikset. Mitään ei ole paljon, mutta on edes jotain vanhaa. 



 Raunioiden toista osaa raivattiin myös, mutta ei tyhjennetty vanhasta mullasta ja onneksi ei tyhjennetty, kun nyt sieltä on putkahtanut tämän värinen akilleja ylös. Eli kyllä täällä on kukkiakin ollut, mutta kun heinä ja koiranputki on vallannut kaiken, niin ei ole enää nämä jalokasvit päässyt kasvamaan. Saapi nähdä mitä kaikkea vielä löytyy, kun pikkuhiljaa raivataan heinikkoa ja koiranputkea pois.




lauantai 27. kesäkuuta 2015

Haaste!

Kaikkea hyvää blogin pitäjä haastoi minut esittelemään kolme lukemaani mielenkiintoista blogia. Samalla haastan näiden blogien pitäjät haasteeseen. Ei ollut mikään helppo tehtävä ja täten laitoinkin neljä blogia, mutta yksi ei saa haastetta, koska itse antoivat tämän haasteen minulle =)

1.  Reetan koti (http://reetankoti.blogspot.com/)
Nuori nainen, joka tekee kaikkia ihania juttuja pihalla ja aina vaan opettelee ihania uusia asioita ja on niin taitava käsistään käsitöidenkin suhteen  =)

2.Harmaa torppa (http://www.harmaatorppa.fi/)
Toinen nuori nainen, joka on hypännyt melkeinpä tuntemattomaan ja vaihtoi moottoripyörän maasturiin. Ihania eläimiä tilalla ja aina uusia ideoita mielessä...suorastaan kadehdittavaa tekemisen intoa =)

3. Kaupunkilaistyttö muutti maalle (http://kaupunkilaistyttomaalla.blogspot.com/)
Kolmas nuori nainen, jonka piha on niin kaunis ja aina vaan lisää tulee kauniita istutuksia ja kukkia. Itsellä mopo karkaa aina kasvien suhteen käsistä, niin on ihanaa kun niin käy myös muille.

4. Kaikkea hyvää (http://kaikenhyvankivimaki.blogspot.com/)
Tämä blogi minut haastoi, mutta oli ihan pakko lisätä tämä listaani. Tämä blogi on niin kauniisti kirjoitettu ja löytyy paljon kuvia sekä sisältä että ulkoa. Tässä blogissa on ruvettu kanssa sellaiseen projektiin, mihin ei ihan kaikki vapaaehtoisesti lähtisi. (Saat osallistua uudelleenkin jos haluat)

Jättimäinen kotilo

Pihalle saapui suorastaan jättimäinen kotilo, joka odottaa pääsyä maanalle. Mun mielestä kotilo on juuri oiva sana kyseiselle säiliölle, mutta suurinosa taitaa kuitenkin kutsua sitä paskasäiliöksi tai kauniisti sanottuna lokasäiliö. Nyt on sitten aloitettu tekemään kaivantoa ja säiliölle paikkaa, että minä saisin vihdoinkin sisävessan itselleni ja sitä kautta myös sitten saadaan sisälle vesi kulkemaan, kun on reitti uloskin.

Kotilo kuljetettiin kaivurin avulla tienhaarasta omaan monttuunsa, johon oli valmiiksi tehty "peti" säiliölle


Näyttää musta ihan oikeesti jättikotilolta =D


Hero sai olla kuvan mittasuhde, koska tuosta näkee, että ei ihan mikkään pikkanen hökötys.



Salaojaputki vedetty kotilon ympärille, josko se sitten pysyis tulevaisuudessa kuopassaan. Kotilon päälle tulee vielä ankkurointiverkko yms, mutta nyt mennään tässä vaiheessa.


Iskä on tarkka tekemisissään ja useasti sanookin, että se mitä tehdään niin se tehdään kunnolla tai sitten jätetään tekemättä eli kotilo on täydellisesti vaaterissa.


Sitten vielä pieni kurkistus pihaan. Tältä näytti viikon alussa, kun ensimmäisen nurmikon leikkuu oli suoritettu. Reunoja pitää vielä putsata ja keksiä jotain, että pääsee ruohonleikkurilla lähelle. Seuraava etappi onkin sitten toisen palasen laittaminen nurmelle.


Tuntuu, että ei aika riitä ihan kaikkeaan, joten yksi kukkamaa on vielä ihan ilman kasvejaan, mutta täytyypi käydä äiten kukkamaassa "varkaissa" niin saa tuonkin maan äkkiä kauniiksi =)


Vanha talo, niin pakko niitä pelargoneja on löytyä. Olen myös hyötykäyttänyt kaikki vanhat emalikattilat pihalla, Suojaruukkuna rikkinäinen emalikattila on mitä paras ja musta vielä kauniskin. Onneksi edellinen asukas on säästänyt ihan kaiken =D