sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tuuletusta =)

Sireenin aiheuttamaa vauriota on tässä viimeajat korjattu. Tuvan seinä on kärsinyt aikast paljon sireenistä joka on ollut ihan talossa kiinni. Samalla kun on huonoa hirttä tai tuossa ei ollut enää hirttäkään vaan oli paikattua lautaseinää. Joku oli jossain vaiheessa aatellut korjata sen, mutta kesken oli jäänyt. Nyt on sitten huono osa purettu kokonaan pois ja uutta pattinkia jo laitettu tilalle. Vessakin alkaa olemaan jo siinä kunnossa että siittä erottaa hyvinkin millaisen kokoinen tulee tulevaisuudessa olemaan. Ja ettei vaan elämä kävis tylsäks, niin ollaan sitten vielä samalla suoristettu taloa ja samalla laitettu sokkelikivet suoraan ja kiiloja väliin, että talokin pysyisi kuosissaan. Kivet painaa tooooodella paljon, mutta onneksi tuo isukki on aika kekseliäs ja homma on sujunut enemmän kuin mallikkaasti, vaikka hidasta hommaa onkin. Nyt sitten on taas kuvien vuoro, koska nehän kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.


Ylhäällä kuva seinästä ennen kuin tehtiin lopullinen purku.
Alakuvassa näkyy sitten jo purettu seinä ja uudet puutkin tullut tilalle. Muoviakin piti ettiä oikein kunnolla, koska tuuli ja satoi parina päivänä oikein kunnolla.



 
Sitten kylppäriä. Nyt on seinän puitteet jo valmiina sekä lattialle on ilmestynyt putket. Kylppärin kattoa oli kiva purkaa, kun päähän satoi joka laudan myötä kardemumma, kaneli, pauligin autokortteja sekä lankarullia. Ja lankarulla ovat oikein vanhanajan puisia sellaisia.
 
 


Sitten olisi vuorossa kuvia talon ja sokkelikivien nostosta. Tässä olisi nousemma sokkelikivi jolla riitti pituutta ja leveyttä ihan kunnolla. Mutta uskomattomasti tuollainen pienenpieni tunkki nostaa isonkin kiven. Tämä kyseinen tunkki pystyy nostamaan kylläkin reippaasti yli 30 tuhatta kiloa.




 
Yläkuvassa olisi jo osittain suoristetut sokkelikivet, mutta vähän pitää vielä fiksata, että saadaan kivet suoraan ja koskettamaan taloa eli lisää kiiloja tarvitaan =)
Alimmaisessa kuvassa näkyy taas erilainen tunkki, jolla on nytten nostettu eteisen kulmaa suoraksi ja hyvin on noussutkin. Ikkunatkin on yhä ehjiä ja paikallaan eli hidas nosto hyvä nosto.

 
Ja ettei vaan liian tylsäksi pääsiks. Alimmassa kuvassa Heron avustuksella tyhjensin rappusten alusen. Rappuset on koottu tyylillä: Reunoilla "pikkukivet" joiden päälle on nostettu tuo iso kivi. Kivien välissä on ollut tyhjää tilaa joka on ajan saatossa kasvanut täyteen heinää yms. joka on nyt jo maatunut mullaksi. iso kivi siirrettiin osittain pois päältä ja minä sitten Heron avulla kaivoin pikku lapiolla kolon tyhjäksi ja nyt se sitten pitäisi täyttää soralla.


 Tämäkin oli ihan pakko kuvata. Näin sitä ennenvanhaan laitettiin eristys pysymään seinissä sekä saatiin seinistä sellaisia, että voitiin vetää pinkopahvit päälle.

 
Meinas muuten unohtua ihan kokonaan viimeviikon homma. Tämän homman teki todella taitava rekkakuski. Tilattiin taloon tulevalle tielle soraa kolme rekka-auton lavallista ( matkaa n. 400 metriä). Rekkakuski tuli tieltä talolle päin ja samalla tiputti lavalta todella tasaisesti soraa. Kuorma- auton lähdettyä, pääsin heti porhaltamaan omalla autolla tietä. Ei ihan jokainen osaa levittää isolla rekalla soraa tuohon tyyliin =) Nyt on muuten kiva ajella tietä, ku ei oo mutavelliä koko tie.


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tulevaisuutta!

Tänään päätin taas viedä tuon herraseni talolle. Vaikka Leevi onkin kissa, niin silti haluan, että hänkin tutustuu ympäristöön ennekuin muutamme sinne pysyvästi. Kovasti herran nenä kävi joka ovenpielessä, joka lanttialankussa jne. Nuuskutus oli kova ja näytti että ei päästä pirtiltä ollenkaan pois. Leevi kiipeili myös vähän joka ikkunalle katselemaan maisemia. Salin ikkunalle kun herra kiipes, oli minun pakko mennä ulos ottamaan kuva, koska tulevaisuudessa tuo näky tulee olemaan niin tuttu. Jotenkin vain tiedän että tuo salin ikkuna tulee olemaan leevin yksi lemppari akkunoista, koska siitä näkyy koko piha. Tiedän myös sen, että tuolle akkunalle ei tulla laittamaan kukkasia, ei ainakaan ikkunalaudalle =D

 
nuuuuh, ompas outo tuoksu.


 
 Nyt meni pölyä nenuun, pakko putsata hajurööri, että taas pystyy haisteleen koko tuvan seinustan ympäri

 
 

Tulevaisuus on näissä kuvissa. Toivottavasti kyllä siinävaiheessa on uudet akkunat, jotka pitää lämmön sisällä ja pakkasen ulkona. Toivottavasti on myös talon pinnassa muutakin kuin harmaata väriä.

Vaikka vielä ei olekkaan kaikki sellaista kuin pitäisi, niin kuitenkin sydäntä lämmittää ajatus, että tällaista tulen näkemään useasti kun tulen kotiin. Mahtavaa myös on, että minä voin antaa Leeville tälläisen maiseman ja elämän, sekä minulla on maailman komein ja ihanin vanha talo.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kylppäri

Pirtissä tuvan lisäksi kylppäri on ollut remonttikohteena joskus 90-luvulla ja kylppärikin tuottaa pään raapimista. Tuvassa kuten kylppärissäkin remontti on tehty sinnepäin ja nyt sitten kaikki joudutaan purkamaan ja koitetaan myös samalla korjata tehtyjä vaurioita taloa kunnioittaen. Kylppäri on edennyt siihen vaiheeseen, että edellisen remonttireiskan jäljet alkaa olla pois eli sementtilattia, panelit, koolaukset sekä vanhat villat. Yksi seinusta oli hirsiseinää, joka jouduttiin purkamaan kokonaan pois. Joskus aikojen saatossa seinää vasten on ollut iso leivinuuni joka on huonontanut hirstiä. Hirret olivat myös todella pahasti pullistuneet eteisen puolella. Iskä kun on käsipuoli, niin minä olin sitten se sankari joka moottorisahaa heilutteli. Iskä kyllä vieressä opasti kokoajan mitä tehdään ja miten. Nyt sitten on kylppäri siinä mallissa, että vanhaa ei ole enää kuin välikatto, joka kylläkin on purku-uhan alla, koska se on tehty myöhemmin siihen ja sekin tehty miten sattuu ja todella matalaksikin on edellinen remppasankari sen laittanut. Kylppärin katon purku on hauskaa puuhaa kun joka ikisen laudan poisnyppääminen tuottaa kardemumma/kaneli ja pauligin autokeräilykorttien tippumisen päähän. Jostain kumman syystä en ole kuvannut kylppärin seinää eteisen puolelta, mutta onneksi on sentään kylppärin sisäpuolta tullut alusta asti otettua kuvia. Mutta nyt niitä kuvia taas, koska minusta kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa =)

 
Yläkuvassa on kylpäri ostopäivänä. Jooh, suht hyvältä näyttää, mutta kun purkamaan lähti, niin totuus tuli julki. Alakuvassa taas on kylppäri siinäkohtaa kun on sementtilattia purettu (monta hikipisaraa tuli silloin luovutettua), panelit poistettu ja uutta hiekkaakin tuotu sisään.

 
Alakuvassa näkyvä hirsiseinä tuli siis ihan omin kätösin kaadettua tai no joo, moottorisaha apuna. Olisihan se ollut hienoa jättää tuo seinä, mutta oli todellakin niin huonossa kunnossa, että ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin purku. Kuitenkin on tarkoitus tehdä hyvä ja kestävä talo, kun sitä kerran on alettu remppaamaan. Se säästetään mitä vain voidaan, mutta joskus on vain aika tehnyt tehtävänsä.


Viimeinen kuva sitten kertoo, missä nyt mennään. Veskin seinät on pois ja uutta tukihirttakin tuotu jo paikalleen, ettei koko pirtti notkahda. Pieni mutta kompakti kylppäri on tulossa. Nyt olis vielä vähän liian avaraa istua istunnolle =D
Kylppäriin tulee eteisen puolelle ikkuna ihan yläreunaan, koska sitä kautta tulee sitten luonnonvaloa ja vähän myös omalla tavallaan avaruutta. Eteinen kun on todella valoisa niin tehään sopivan kokoinen/näköinen ikkuna kylppäriin.