torstai 10. lokakuuta 2013

Ovi, vähän seinääkin ja yllätys

Nyt on päätyseinäkin siinä mallissa, että kohta voi talvi tulla. Tänävuonna ei maalata enää päätyä, ku ei mikkään enää kuivu, mutta laudoitus saatiin siihen pisteeseen ku oli tavoitekkin ja saatiin sitten myös ikkuna paikalleen. Ja sitten se ihanin juttu, mun tilaama/teettämä ulko-ovi tuli ja pääsi paikalleenkin. Ensimmäistä kertaa mä olen saanut lukita oman talon ulko-oven. Tähän mennessä ulko-oven lukkona on ollut tiiliskivi tai lankku =D


Ikkunan ympärille riitti vielä kesällä maalattuja lautoja, mutta muut laudat odottaa maaliaan kevääseen asti ja tuo yläosa korjataan kanssa keväällä. Voi olla että jo talvella yläkerran ikkuna korjataan kuntoon, mutta ei sillä vielä sellainen hoppu, ku ei yläkerras kerran vielä sen ihmeempiä tehä ja kylmää tilaa on muutenkin.

 
Laitoin muistin virkistykseksi kuvan ovesta ostopäivänä, jossa näköjään näkyy tuo entinen lukkosysteemikin (tiiliskivi) Kuvassa näkyy ovi silloin ja alempana on uusi ovi, joka ei kyllä paljoa eroa peileiltään ja kooltaan vanhaan. Uusi ovikin on tehty puusepällä ja on täyttä puuta.
 
 
 
Tsadaa......mun hieno ulko-ovi. Oven yläpuolla olevasta lasista puuttuu vielä noi ikkunan eteen tulevat "listat" ja sitten tietty puuttuu vielä koristeet oven vierestä ja ylhäältä. Samanlaiset tulee koristeet ovenkin ympärille kuin on akkunoidenkin ympärillä.

 
Keväällä pitää vielä kertaalleen maalata ovi jolloin tulee se viimeinen pinta.
 
 
Ja sitten yllätyksen vuoro =)
 
Kauan kauan sitten päätin, että pakko talolle on saada kunnon hiirikissa ku ei tuo Leevi oikein tajua hiirten perään. Haaveena oli oranssi kolli ja tiesin nimenkin jo valmiiksi. Noh, kesäkuun lopussa minulle tuli multimediaviesti, jossa oli todella söpö oranssi kissavauva. Siitä hetkestä tiesin, että tässä on mun Oskari, oli se sitten tyttö tai poika. Oskari muutti n. 2 viikkoa sitten minun ja Leevin seuraan tänne vanhempien luokse, ku ei vielä sinne pirttiin olla kerta päästy. Onneksi ratkaisut menivät näin, koska nyt on Oskari tottunut todella hyvin koiraan ja muihin kissoihin, eli taaskin meni juttu oikein mukavasti. Leevi leikkii vielä vanhanakin vauhdikkaasti Oskarin kanssa ja Herosta on tullut Oskarin yksi parhaimmista kavereista. Vauhdikas vaavi, mutta onneksi kiltti ja ah niin suloinen.
 

 

                                     Minun kultapojut sulassa sovussa samassa tolpassa <3


 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti