sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Akkunan listat

Nyt on ollut vähän hiljaiseloa pirtillä, mutta jotain pientä edisty kuitenkin aina tapahtuu. Tällä hetkellä tuottaa vähän tuo maalin kuivuminen ongelmia, kun pienessä tilassa pystyy maalaamaan vain vähän kerrallaan, kun se on nyt se ainut tila, mihin saan lämpöä niin, että maali edes joskus kuivaa. Salin eteisen ikkuna on nyt saanut reunuksensa, kuten myös kaksi kolmesta ovesta. Kesällä ovet lähtevät paikoiltaan ja siirtyvät pihalle puhdistukseen.

Mutta tässä vähän kurkistusta salin eteiseen, mutta vielä on kesken ja katto/jalkalistat tulevat vielä muuttamaan ulkonäköä huimasti. Niin ja on kattoonkin tullut lamppu ja ihmiset jotka minut tuntee, tulevat yllättymään suuresti kyseisestä lampusta, mutta tähän taloon kristallilamppuja tulee enmmänkin, mutta ei mitään kauheen pling plingejä.



Ikkunan lasit ovat vielä pölykerroksen alla kun ei laiskiainen ole niitä pessyt, koska tiedän niiden saavan vielä pölyä niskaan, kun iskä laittaa lattiaa, joten pesu tapahtuu siinäkohtaa, kun verhotkin tulet paikallen. Eli silmät kiinni likaiselle akkunalle =D


Yhä käyn silittelemässä tapetin lintuja ja ylpeilen, kun kerrankin uskalsin laittaa suurikuvioita tapettia, koska olen ihan äääääääreis tyytyväinen tähän tapettiin. Nyt poistun taas pihamaalle Heron kanssa laulattamaan moottorisahaa ja nauttimaan todella ihasta ilmasta.

Osaako muuten joku vähän auttaa, kun jostain syystä mun blogin "profiilikuva" näkyy sellaisena ympyränä, jossa viiva keskellä, vaikka blogissa tuo kuva näkyy ihan juuri niinkuin pitääkin? Vaikka mitä tekis, niin toisten blogissa näyn vain ympyränä viivalla.

4 kommenttia:

  1. Tuo tapetti on todella ihanaa, ole syystä ylpeä ja onnellinen tapetistasi. Minä ihastuin noihin ovien- ja akkunoiden listoihin. Odotan innolla että nään kamarin sisustettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talossa olevat listat ovat kaikki vanhaa mallia. Osa vanhoista listoista saatiin säästettyä ja ne on putsattu/maalattu ja laitettu takaisin paikoilleen. Muut listat ovat uusia, mutta samalla vanhalla mallilla, koska en halunnut muuttaa talon ihania listoja millään tavalla ja nuo ovien ja ikkunoiden listat ovat niin mahtavia. Kyllä ennenvanhaan on osattu tehdä kauniita asioita.

      Poista
    2. Niin minä arvelinkin että olet varmaan säästänyt entiset kauniit listat. Ennen käytettiin aikaa siihen että työnjälki ja ulkonäkö oli kaunista. Arvosettiin sitä että kun jotain tehdään niin tehdään se kestämään sukupolvelta toiselle. Nykyään tällaiseen ei juurikaan törmää.

      Poista
  2. Kiitos Jonna kun vinkkasit tästä blogista silloin kukkaostoksilla! Olen ahkerasti lueskellut päivityksiä ja hattua nostan, olet kyllä tehnyt ihan mahtavan työn! Onnea ihanaan pirttiin!

    VastaaPoista