sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Pihamaalla

Pikkuhiljaa alkaa pihakin muodostumaan, mutta paljon on vielä kesken. Osa maista on raivattu ryteikön keskelle ja ryteikkö otetaan sitten jossainvaiheessa käsittelyyn. Kasvimaan päätin sitten tehdä raunioon joka on pihapiirissä. Rauniosta kaadettiin lopputalvesta puut pois ja yksi osa kaivettiin tyhjäksi, tulevaisuudessa olisi muutkin raunion osat tarkoitus tyhjentää ja ottaa hyötykäyttöön. Kasvimaana tuo paikka on mitä paras, koska pohjana on kallio, jolloin ei ihan valtavasti pääse noita rikkakasveja kasvamaan, mutta kyllä niitä kuitenkin jonkin verran puskee mullasta ylös.

Kasvimaani =) Kasvamassa on tällä hetkellä erilaisia tomaatteja, erilaisia paprikoita, kolmea eri lajia porkkanaa, sipulia, punajuurta, tilliä, salaattia, papua, hernettä, sitruunakurkkua, avomaankurkkua, kesäkurpitsaa sekä melonia. Toisaalla kasvaa isossa ruukussa vielä pensaspaprikaa ja erilaisia chilejä.



Mansikkamaa on raivattu keskelle viidakkoa. Mansikoiden lisäksi täällä kasvaa erilaisia herukoita sekä kolmea eriä lajia raparperiä. Nyt olen jo päässyt maistamaan oman maan mansikkaa ja kyl se vaan niin makoisaa on.



Olen myös pitkään jo himoinnut pensasmustikkaa ja tänävuonna sitten päätin ostaa kaksi tainta, koska tarvitaan kaksi pölytyksen takia. Oli sopivasti vielä oikeanlainen maakin heitä varten. Saa nyt sitten nähdä millaista satoa tulevaisuudessa tuottavat. Tänävuonna tulee olemaan vielä hyvin heikko sato, mutta jos edes yhden sais maistiaisiks.



Viimevuonna tehty kivikasa on alkanut kukoistaa, mutta ei vielä tänäkään vuonna tule nuppuja näköjään pioniin. Jossain taisi ollakkin, että pari vuotta menee siihen, että alkaa kukkia. 

Tämän kukan nimeä en muista, mutta sen muistan, kun mulle sanoivat taimitarhalla, että tämän voi saada uudelleen kukkimaan, jos saa talven yli säilymään hengissä. Hienosti kasvi talvehti ja komiasti kukkii, on kukkinut jo kesäkuun alusta lähtien.


Aurinkoisen päivän kunniaksi pääsi lepotuoli pihamaalle. Tätä nurmea kun katsoo, niin himo toisen palan tekoon on suuri, mutta ihan vielä sitä ei voi tehdä, koska pitää kaivurilla vielä ajella siinäkohtaa pihaa.

Tontilta löydettyjä "aarteita" ja se iki ihana pelargonia.


Ei sitten millään tule tämänkään luonnonkasvin nimi mieleen, mutta tässä vaatimattomassa
kukassa on tuoksu mitä huumaavin. Näitä kasvaa tontilla siellä täällä ja saavat kasvaakkin, koska yksi kukka maljakossa tuo sisälle jo niin huumaavan tuoksun.


Pihamaalta ei ole pahemmin löytynyt mitään ns. jalostettua kukkaa, muuta kuin nämä valkoiset akillejat sekä liljat ja keväällä kukkivat iirikset. Mitään ei ole paljon, mutta on edes jotain vanhaa. 



 Raunioiden toista osaa raivattiin myös, mutta ei tyhjennetty vanhasta mullasta ja onneksi ei tyhjennetty, kun nyt sieltä on putkahtanut tämän värinen akilleja ylös. Eli kyllä täällä on kukkiakin ollut, mutta kun heinä ja koiranputki on vallannut kaiken, niin ei ole enää nämä jalokasvit päässyt kasvamaan. Saapi nähdä mitä kaikkea vielä löytyy, kun pikkuhiljaa raivataan heinikkoa ja koiranputkea pois.




8 kommenttia:

  1. Vau, onpa sinulla hieno kasvimaan paikka ja vielä rikkaruohoton. Siitä olen kateellinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tein kasvimaan niin päätin, että joka päivä käyn nyppimässä tulevat rikkaruohot pois ja vielä olen jaksanut tehdä niin. Ei onneksi ole paljoa tullut rikkaruohoja mullasta , koska en oikein innostu mistään myrkyistä kasvimaalla.

      Poista
  2. Luonnonkukka joka tuoksuu ihanasti on valkolehdokki. Ei taida olla ihan rauhoitettu, mutta melko valikoiduissa paikoissa esiintyvä. Olen seurannut omassa ympäristössäni sen kukintaa, sattuu juhannuksen aikoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän se nimi olikin =) Meilläpäin niitä kasvaa jonkin verran, mutta ainut mistä raaskin niitä maljakkoon noukkia on tienvierestä joka niitetään monet kerrat kesässä. Täälläkin kyseinen kukkanen aloittaa kukinnan juhannuksena ja silloin ensimmäiset haenkin maljakkoon. Jännä kasvi, kun nyt on toista viikkoa maljakossa, yhä tuoksuu ja näyttää kauniilta.

      Poista
  3. Pihasi alkaa jo näyttää tosi viihtyisältä. Siitä se on lähtenyt käyntiin loppuelämän kestävä projekti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä, vielä kun saan pihan toisenkin osan nurmikolle sekä navetan edustan valmiiksi sekä pihalle tulevan näkymän siistittyä. Aikaa se vie, mutta jokainen ns. valmis pala on ihana muistutus siitä, miltä tämä joskus tulee näyttämään.

      Poista
  4. Hieno kasvimaa! Onko tuo talvetettava kukka lewisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun nimen kerroit, niin googlen avulla totesin, että sehän se :) Kiitos, olen itsekkin erittäin tyytyväinen kasvimaahani ja vielä saanut sen pidettyä ihmeen rikkaruohottomanakin :D

      Poista