perjantai 19. lokakuuta 2012

Nyt se on totta!!!


Nyt se on sitten todellakin totta, minä omistan omakotitalon keskeltä mettää. Maisemat ovat hyvin tutut, vaikkakin olen ollut poissa monen monta vuotta. Nyt palaan takaisin kotikonnuille, juuh ja vanhempien lähelle =)
Aluksi asustan vielä kaupungissa ja vapaa-aikani tulen viettämään “uudella” pirtilläni ja sitten kun on kaupungin asunto myyty, muutan väliaikaisesti kissani kanssa vanhempien luokse. Tarkoituksena olisi, että pääsisin ensi keväänä muuttamaan osaan taloa ja sitten jossain vaiheessa koko taloon tai ainakin eka alakertaan.
Kerrotaan pirtistä sen verran, että lapsena olen siellä kirmannut ja siellä minut on naapurin mummo opettanut lypsämään käsin lehmiä. Nyt talo on ollut n.10 vuotta ilman asukkia eli kylmiltään ja taloon ei tule vettä sisälle, mutta sähkö sentään tulee.
Tarkoitus olisi nyt sitten koittaa opetella pitämään blogia ja samalla kannustaa kanssasisaria toteuttamaan unelmat. Minun unelma on ollut tämä talo, jota en koskaan uskonut saavani, mutta nyt se on mun. Remontti on suuri, mutta eiköhän sekin ku remonttiheppuina on oma iskä, äite, minä ja ylitarkastaja Hero (vanhempien koira, joka tutkii kaikki nurkat). Haluan myös kuvien avulla kertoa, että kaikki on mahdollista kunhan on valmis antamaan itsestään. Minä, sinkku 35-vuotias nainen alan korjaamaan ikivanhaa pirttiä itselleni ja kissalleni kodiksi =)


1 kommentti:

  1. Onnea. Olette rohkeita. Tuo on minunkin unelma, josko joskus saan tuon rakkaani pään kääntymään myös.

    VastaaPoista