Lauantaina purettiin talon tuvanpuoleisesta päätystä alalaudoitusta pois ja sieltä paljastui ylläripylläri...ikkunan alta hirsi laho ikkunan levyiseltä matkalta. Iskän mukaan ei ole mikään järisyttävä ylläri, koska useasti vanhoissa talossa ikkunan alta on hirsi heikossa kunnossa. Ite aattelin että voihan p....a, mutta iskä vain totes, että ei tää ny mikkään ihan kaamee juttu ole, näitä hommia on tehty ja nyt ne osataan. Iskä sitten aloitti purkamisen ja tänään sunnuntaina näytti jo tältä kyseisen akkunan alusta.
Kuvasta näkyy vaihdetut hirret ja yksi pala pitää vielä laittaa, mutta loppu ruuvit kesken. Nyt on sitten akkunan alta vaihdettu hirret melkeinpä kokonaan uuteen.
Tässä näkyy ikkuna jonka ulkopuolella oli kasvanut melkeinpä seinässä kiinni, iso sireeni. Sireeni ja vesi olivat tehneet sen, että ikkunan toinenpuoli ja ikkunan alapuoli olivat täysin haperoa. Nyt on seinä korjattu ja ikkunan aukko tehty kuntoon. Ikkunan edessä on tervapaperia jota laitettiin ulkolaudan ja hirren väliin. Ikkunan edestä se on tarkotus poistaa sitten ku laitetaan akkuna paikalleen.
Täällä ne tulevat ikkunat piilottelee pakettien sisällä. Tarkoitus on laittaa ikkunat sitä mukaa paikalleen kun saadan seinä maalattua ja laitettua. Eka maali ja sitten akkuna, kun maalarina olen myös minä, jolta maalia tippuu ja roiskuu. Inhoan korkeita paikkoja niin senkin takia on turvallisempaa laittaa akkunat vasta kun seinä on muuten valmis =)
Apulainen on todistettavasti tehnyt hommia, kun nenäkin on ihan kurassa ja hikikin pukannut =D
Tarkoitat varmaankin syreeniä eikä sireeniä joka seinään on vettä valuttanut ja lahottanut?
VastaaPoistaOispa kaikilla yhtä taitava isä apuna kuin sulla.
Syreeni juuh, mutta meillä on se on sireeni ollut iät ja ajat ja sellasena tulee pysymäänkin =D
Poista