maanantai 27. tammikuuta 2014

Seinää ja lattiaa.

Nyt on sitten tuvan seinä koolattu ja kylmäneteisen lattiaa alettu laittamaan. Seinien koolaus vanhassa hirsitalossa on oma vaiheensa, mutta onneksi iskä teki sen, koska mun hermot ei välttämättä olis riittänyt, saatikka taidot. Kylmän eteisen lattia on saanut styroksin ja siihen sitten poikkilankut. Nyt sitten tilattiin päätypontattua lattialankkua, jolla laitetaan kaikki muut lattiat paitsi sali. Halusin lankkulattiat, koska on vanha talo ja ne kunnon lankut vain kuuluu vanhaan taloon. Harmittaa kovasti, kun joskus pirtillä on lattioita repareerattu ja siinä on sitten vanhat lankut poistettu ja ne lankut mitkä oli vanhoja ja paikoillaa, oli semmosilla nauloilla kiinni, että ei toivoakaan saada mitään ehjänä veke.



 
Aina kaikilla on niin siistiä raksoilla, joten päätin sitten ottaa sen kuvan mitä harvemmin näkee eli KUKA TULEE SIIVOOMAAN =D
 
 
Talven ja pakkasten myötä olen aloittanut lintujen ruokinnan. Kyllähän näitä ruokailijoita tuntuu riittävän ja kuvauspäivänä oli syöjiä puissa vähän, mutta valtavan määrän kauroja nämä mussuttavat viikossa
 

 
Ai niin, tuli sitten muuten menneellä viikolla vihdoinkin tilattua keittiö. Aina olen haaveillut oman keittiön suunnittelusta ja kaikesta muusta kivasta pikku yksityiskohdasta, mutta nyt kun sen sain tehdä niin huomasin, että ei se niin kivaa olekaan. Vaihtoehtoja on satoja, tapoja kymmeniä ja kun ei kaikkea voi vaan saada, koska tuota rahaa on vain tietty määrä. Pitkän tahimisen jälkeen sain kuin sainkin unelmieni keittiön ja vielä ihan järkevään hintaan. Kun löytää keittiöfirman jossa oikeasti osataan hahmottaa mitä asiakas haluaa, saa sieltä aika helpostikin erittäin hyvän pohjan, jossa ei paljoa muuteltavaa näe. Itselläni kävi tuuri ja tällaisen firman löysin ja siellä oli hyvin asiantunteva suunnittelija. Loppujen lopuksi keittiön kokoaminen olikin kivaa, kun sai siihen oikeanlaista apua.
 
Kuvia en laita keittiöstä kuin sitten vasta ku köökki on paikoillaan, mutta sen voin kertoa, että kahvoja tuli 32 kpl =) ja hyvin vaalea keittiö tulee olemaan, koska omistan punaisia pikkuisia keittiön kodinkoneita, jotka saavat olla keittiön väripilkut.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti